Abdelhai oli tottakai ihmetellyt miksi – vastauksessa oppilas oli kertonut puhuvansa eri kieltä ja harjoittavansa eri uskontoa.
Abdelhai oli kommentoinut oppilaalle asiaa kauniisti vertaamalla Suomea kerrostaloon, jonka asukkailla on yhteinen katto, yhteiset seinät, yhteinen piha, yhteinen isännöitsijä ja yhteinen huoltoyhtiö. Ei talon asukkaalta kysytä, onko tämä muslimi tai juutalainen, äänestääkö tämä oikeaa vai vasenta, pitääkö tämä dzembestä vai kanteleesta. Taloyhtiössä jokainen maksaa vastikkeensa, noudattaa järjestyssääntöjä ja mielellään tervehtii naapuriaan. Talo on yhteinen, siitä pidetään myös huolta yhdessä.
Abdelhain vertauksessa on isosti viisautta. Suomessa kaikilla on samat oikeudet ja samat velvollisuudet. Kaikki kynnelle kykenevät käyvät kouluja, tekevät töitä ja maksavat veroja. Joku suomalainen on luterilainen, joku uskonnoton, yksi on muslimi, toinen ortodoksi. Kotikielestä riippumatta kaikki täälä oppivat ilmaisemaan surujaan ja ilojaan suomeksi. Täysin oppineet osaavatkin sitten jo vaieta kaikilla osaamillaan kielillä. Seura tekee kaltaisekseen, aim sori.
Toki voidaan keskustella kauanko kukin on hengaillut näillä kulmilla. Lahtinen ei siinä vertailussa vedä pitkää tikkua, 28 vuotta stadissa ja silti ikuisesti junantuoma. Olisihan se hienoa olla syntyperäinen stadilainen. Voisi bamlaa ja tsiigaa ja skruudaa. Fanittaa jotain Jokereita tai IFK:ta, huh huh. Jos olisin oikein kovasti syntyperäinen, kotikielikin olisi ruotsi, suomeapuhuvat kun ovat jokseenkin kaikki junantuomia, jossain polvessa. Sekin olisi hienoa, jag älskar svenskspråket.
Kisa tasottuu kun katsotaan pikkasen kauemmaksi. Jääkaudella näillä kulmilla oli kaikkinensa aika hiljaista. Kolmen kilometrin jääkasan päällä ei lasketellut sen paremmin suomensukuisia kuin muun -sukuisiakaan. Toki näillä kulmilla on tallannut suomalaisia jo satoja vuosia. Suuria suomalaisia, kuten Sibelius, Svinhufvud, Mannerheim, Fazer ja mitä näitä tavallisia suomalaisnimiä nyt taas olikaan.
Tottakai on tärkeää tietää mistä tulee. Monesta juttusesta voi olla ylpeä, tulee stoori sitten idästä tai lännestä, etelästä tai pohjoisesta. Jos kysyt minulta kuka olen, kerron kyllä mistä tulen. Saatan mainita, että Jypi on ainoa oikea jääkiekkojoukkue. Että Pohjanmaa on noiruttu ja Lapualla liikettä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin minne kuulun, missä olen kotona. Minulle se huudi on täällä, Itä-Helsingissä. Junantuoma ja jypifani, joojoo, Lahtinen rakastaa Itää ja Helsinkiä.
Sinua ei oikeasti määritä se, miten joku toinen sinua katselee tai mitä hän sinussa näkee. Sinua määrittää se, kuka itse haluat olla, mille annat sydämesi, minne haluat rakentaa kotisi. Stadi on kaunis kaikille, jotka täälä tahtoo elää ja täälä tahtoo rakastaa
(Aamunaus Hyllissä 18. syyskuuta 2018 )
Mielikuva Kontulasta on haasteiden sävyttämä. Silmiin osuu myös ostarin tehokas alkoholin jakeluverkosto.
Kontula on kuitenkin enemmän kuin tilastollisia tosiasioita haasteista. Vuosikymmenten aikana tänne on rakentunut hyvän elämän verkostoja, joita satunnainen kulkija ei havaitse.
Moni Kontulassa lapsuutensa viettänyt palaa tänne perhettä perustaessaan. Syynä ei ole vain helsinkiläisittäin kohtuullinen asuntojen hinta. Monelle Kontula on oman lapsuuden ja nuoruuden – yllätys – turvallinen kasvuympäristö.
Ostaria ollaan viimeinkin uudistamassa. Se on suuri mahdollisuus korjata mielikuvia koko alueesta. Onnistuessaan uudistaminen nostaa esiin Kontulan vahvuudet ja sille ominaisen kulttuurin.
Tässä suhteessa suunnittelukilpailun voittajaehdotus ”Vaellus” on ongelmallinen. Se ei säilytä mitään ostarin 50-vuotiaasta historiasta ja sille vuosikymmenten aikana muotoutuneesta elämänmuodosta. Tunnelma on kuin sisustussuunnittelija olisi laittanut kaikki vanhat huonekalut kiertoon ja jäljellä olisi vain valokuva designhyllyn reunalla.
Lähestymistapa kertoo Kontulan katselemisesta vain ulkopuolisin silmin. Kontulan historia ja sen omaleimaisuus eivät ole tulleet nähdyiksi. Voittajaehdotuksen ilmakuva paljastaa myös kaupungin asettamat uudet uljaat kerrosneliötavotteet – lopputulos on joukko symmetrisesti aseteltuja kerrostaloja.
Toki uudisrakentaminen on sekin välttämätöntä. Uudisrakentamisen nostamat vuokrat eivät kuitenkaan mahdollista alueen nykyistä rikasta etnistä ruokakulttuuria ja pienten tuottojen putiikkeja. Tasapainoisen lopputuleman pitäisikin olla yhdistelmä jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä.
Kontula ei ole ongelma, se on koti. Aina pieni pintaremontti ei riitä vaan täytyy uudistaa pintaa syvemmältä. Kukaan ei kiistä remontin tarvetta, päinvastoin täällä odotetaan sitä hartaasti.
Kontulan ostari ei kuitenkaan ole yksi yksittäinen kerrostalo, joka pistetään dynamiitillä maan tasalle ja pystytetään uusi. Se on ainutkertaista helsinkiläistä historiaa ja omaleimainen osa itäistä kaupunkia.
Uudistaminen ei saa hävittää sen sielua ja luonnetta. Uudistetaan Kontula, mutta tehdään se rakkaudella.
(LM Lahtinen, mielipidekirjoitus HS 5.19.2020)