Juttelin koulumme islaminopettajan kanssa. Joku Abdelhain oppilas oli närkästynyt, kun häntä oli kutsuttu suomalaiseksi. Abdelhai oli päättänyt tehdä oppilailleen samassa koulussa kyselyn, jossa sai laittaa asteikolla ykkösestä vitoseen miten suomalaiseksi itsensä kokee. Yksi vastaajista oli kysynyt – hyvällä suomenkielellä – voiko laittaa numeroksi nollan.
Abdelhai oli tottakai ihmetellyt miksi – vastauksessa oppilas oli kertonut puhuvansa eri kieltä ja harjoittavansa eri uskontoa.
Abdelhai oli kommentoinut oppilaalle asiaa kauniisti vertaamalla Suomea kerrostaloon, jonka asukkailla on yhteinen katto, yhteiset seinät, yhteinen piha, yhteinen isännöitsijä ja yhteinen huoltoyhtiö. Ei talon asukkaalta kysytä, onko tämä muslimi tai juutalainen, äänestääkö tämä oikeaa vai vasenta, pitääkö tämä dzembestä vai kanteleesta. Taloyhtiössä jokainen maksaa vastikkeensa, noudattaa järjestyssääntöjä ja mielellään tervehtii naapuriaan. Talo on yhteinen, siitä pidetään myös huolta yhdessä.
Abdelhain vertauksessa on isosti viisautta. Suomessa kaikilla on samat oikeudet ja samat velvollisuudet. Kaikki kynnelle kykenevät käyvät kouluja, tekevät töitä ja maksavat veroja. Joku suomalainen on luterilainen, joku uskonnoton, yksi on muslimi, toinen ortodoksi. Kotikielestä riippumatta kaikki täälä oppivat ilmaisemaan surujaan ja ilojaan suomeksi. Täysin oppineet osaavatkin sitten jo vaieta kaikilla osaamillaan kielillä. Seura tekee kaltaisekseen, aim sori.
Toki voidaan keskustella kauanko kukin on hengaillut näillä kulmilla. Lahtinen ei siinä vertailussa vedä pitkää tikkua, 28 vuotta stadissa ja silti ikuisesti junantuoma. Olisihan se hienoa olla syntyperäinen stadilainen. Voisi bamlaa ja tsiigaa ja skruudaa. Fanittaa jotain Jokereita tai IFK:ta, huh huh. Jos olisin oikein kovasti syntyperäinen, kotikielikin olisi ruotsi, suomeapuhuvat kun ovat jokseenkin kaikki junantuomia, jossain polvessa. Sekin olisi hienoa, jag älskar svenskspråket.
Kisa tasottuu kun katsotaan pikkasen kauemmaksi. Jääkaudella näillä kulmilla oli kaikkinensa aika hiljaista. Kolmen kilometrin jääkasan päällä ei lasketellut sen paremmin suomensukuisia kuin muun -sukuisiakaan. Toki näillä kulmilla on tallannut suomalaisia jo satoja vuosia. Suuria suomalaisia, kuten Sibelius, Svinhufvud, Mannerheim, Fazer ja mitä näitä tavallisia suomalaisnimiä nyt taas olikaan.
Tottakai on tärkeää tietää mistä tulee. Monesta juttusesta voi olla ylpeä, tulee stoori sitten idästä tai lännestä, etelästä tai pohjoisesta. Jos kysyt minulta kuka olen, kerron kyllä mistä tulen. Saatan mainita, että Jypi on ainoa oikea jääkiekkojoukkue. Että Pohjanmaa on noiruttu ja Lapualla liikettä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin minne kuulun, missä olen kotona. Minulle se huudi on täällä, Itä-Helsingissä. Junantuoma ja jypifani, joojoo, Lahtinen rakastaa Itää ja Helsinkiä.
Sinua ei oikeasti määritä se, miten joku toinen sinua katselee tai mitä hän sinussa näkee. Sinua määrittää se, kuka itse haluat olla, mille annat sydämesi, minne haluat rakentaa kotisi. Stadi on kaunis kaikille, jotka täälä tahtoo elää ja täälä tahtoo rakastaa
(Aamunaus Hyllissä 18. syyskuuta 2018)