Kontula on kuitenkin enemmän kuin tilastollisia tosiasioita haasteista. Vuosikymmenten aikana tänne on rakentunut hyvän elämän verkostoja, joita satunnainen kulkija ei havaitse.
Moni Kontulassa lapsuutensa viettänyt palaa tänne perhettä perustaessaan. Syynä ei ole vain helsinkiläisittäin kohtuullinen asuntojen hinta. Monelle Kontula on oman lapsuuden ja nuoruuden – yllätys – turvallinen kasvuympäristö.
Ostaria ollaan viimeinkin uudistamassa. Se on suuri mahdollisuus korjata mielikuvia koko alueesta. Onnistuessaan uudistaminen nostaa esiin Kontulan vahvuudet ja sille ominaisen kulttuurin.
Tässä suhteessa suunnittelukilpailun voittajaehdotus ”Vaellus” on ongelmallinen. Se ei säilytä mitään ostarin 50-vuotiaasta historiasta ja sille vuosikymmenten aikana muotoutuneesta elämänmuodosta. Tunnelma on kuin sisustussuunnittelija olisi laittanut kaikki vanhat huonekalut kiertoon ja jäljellä olisi vain valokuva designhyllyn reunalla.
Lähestymistapa kertoo Kontulan katselemisesta vain ulkopuolisin silmin. Kontulan historia ja sen omaleimaisuus eivät ole tulleet nähdyiksi. Voittajaehdotuksen ilmakuva paljastaa myös kaupungin asettamat uudet uljaat kerrosneliötavotteet – lopputulos on joukko symmetrisesti aseteltuja kerrostaloja.
Toki uudisrakentaminen on sekin välttämätöntä. Uudisrakentamisen nostamat vuokrat eivät kuitenkaan mahdollista alueen nykyistä rikasta etnistä ruokakulttuuria ja pienten tuottojen putiikkeja. Tasapainoisen lopputuleman pitäisikin olla yhdistelmä jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä.
Kontula ei ole ongelma, se on koti. Aina pieni pintaremontti ei riitä vaan täytyy uudistaa pintaa syvemmältä. Kukaan ei kiistä remontin tarvetta, päinvastoin täällä odotetaan sitä hartaasti.
Kontulan ostari ei kuitenkaan ole yksi yksittäinen kerrostalo, joka pistetään dynamiitillä maan tasalle ja pystytetään uusi. Se on ainutkertaista helsinkiläistä historiaa ja omaleimainen osa itäistä kaupunkia.
Uudistaminen ei saa hävittää sen sielua ja luonnetta. Uudistetaan Kontula, mutta tehdään se rakkaudella.
(LM Lahtinen, mielipidekirjoitus HS 5.19.2020)