Itä-Helsinkiin kaavoitetaan nyt huimasti lisää täydennysrakentamista + kokonaan uusia asuma-alueita. Suunnitelmia tehdään huolella, mutta kerrosneliöiden ja asukasmäärien suhteen kohtuus näyttää unohtuvan. Idän lähiöille tyypilliset isot männiköt talojen välissä uhkaavat vaihtua harvakseltaan istutettujen lehtipuitten rivistöiksi. Uusia alueita kaavoitetaan myös monille koskemattomille, luontoarvoiltaan merkittäville alueille. ”Pelastetaan Vuosaari” -addressi kantaa huolta juurikin oikeista asioista. Kunnianhimoa kerrosneliöiden suhteen on pakko laskea, jos lopputulokseksi halutaan vihreä, hengittävä ja tasapainoinen asuma-alue.
Välillä syntyy vaikutelma, että Itä-Helsinkiä rakennetaan muun Helsingin tarpeiden mukaisesti. Paine saada lisää asumista on ymmärrettävästi kova, mutta Helsingin itäosien ei kuulu kantaa määräänsä suurempaa osaa kokonaisuudesta.
Itä on myös tähän asti kantanut muuta Helsinkiä suuremman vastuun Helsingin tuetusta vuokra-asuntokannasta (ainoana alueena yli 30% kaikista asunnoista). Uudisrakentamisen on korjattava tätä alueellista epätasapainoa. Jos vuokra-asumista on jo valmiiksi kaupungin keskiarvoa enemmän, pitää uuden rakentumisen painottua omistusasumiseen. Suomi on voinut ylpeillä alueellista segregaatiota korjaavalla kaavoituksellaan. Itä-Helsingistä löytyy kuitenkin kouluja yli 40 prosentin maaahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuudella.
Opetan itse yläasteella ja lukiossa keskellä kauneinta Kontulaa. Minusta on loistavaa, että myös meidän lukiossamme maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus on noin kolmannes. Se tarkoittaa, että näistä nuorista ei tule vain lähihoitajia tai taksikuskeja. Samaan aikaan on kuitenkin yksiselitteisesti kaikkien etu, ettei Suomeen päästetä syntymään Tenstan tai Rinkebyn kaltaisia kokonaan maahanmuuttajataustaisten asuttamia lähiöitä.
Ympäristorakentamisen ja arkkitehtuurin taso ei voi riippua postinumerosta. Oli jokseenkin hämmentävää, että Itäväylän/Kehäykkösen/VUotien risteyksen liikenneruunnitelmissa vakavissaan esitettiin siltaa, joka olisi kohonnut viereisten (Puotilan) kerrostalojen korkeudelle. Voi myös pohtia, olisiko Itäkeskuksen prismarakennuksen kaltaista palikkaa saatu rakentaa lähempänä kantakaupunkia.
Helsingissä tapahtuu myös paljon hyvää. Myllypuron ostarin uudistaminen ja alueelle rakennetut (ja rakentuvat) oppilaitokset ovat hieno esimerkki onnistuneesta kasvojenkohotuksesta. Lopputulos näkyy myös asuntojen hinnoissa ja koko alueen vetovoimassa.
Kontulan ostari kaipaa uudistamista vielä kipeämmin kuin Myllypuro aikanaan. Nyt syksyllä (4.9.2020) julkaistuista ehdotuksista voittajaksi oli valittu arkkitehtitoimistojen (Opus ja Nomaji) ehdotus ”Vaellus”. Suunnitelmalla on varmasti ansionsa, mutta lintuperspektiivin havainnekuvat paljastavat maksimissaan kaksikerroksisten ostarirakennusten korvautuvan ryhmällä kerrostaloja. Lopputulos ei hengitä eikä kunnioita Kontulan ostarin 50-vuotista historiaa. Muissa ehdotuksissa aluetta ei rakenneta yhtä tukkoon eikä kaikkea vanhaa pureta. Toivottavasti lopullista kaavaa tehtäessä huomioidaan myös kilpailijoiden parhaita oivalluksia.
Ostaripäivityksissä oluen myyntiin keskittyvien kuppiloiden määrä laskee. Jo se tekee hyvää viihtyvyydelle. Oma kontulalainen (silloinen peruskoulun) oppilaani teki jo 10 vuotta sitten aloitteen, että pubien määrää Kontulan ostarilla rajoitettaisiin. Sitä taustaa vasten on erikoista, että kaupungin valvovan silmän alla on tämän jälkeenkin (muusta käyttöstä vapautuvien tilojen paikalle) voitu rakentaa lisää keskiolutkuppiloita.
Ostarien uudistuessa myös liiketiloista perittävät vuokrat kohoavat. On tarkka paikka, ettei se koidu vaikkapa Kontulan korkeatasoisille etnisille ravintoloille kuolemaksi. Kokonaisuus ratkaisee. Idän eloisuus kaipaa välillä siistimistä, mutta se ei saa johtaa myös positiivisen eloisuuden näivettymiseen.
Stadi on kaunis, Itä meidän. Rakkaudella ja paneutumisella näistä kulmista tehdään Helsingin viihtyisin huudi.